Olen todellakin herännyt talviunesta ja palannut elävien kirjoihin, koska olen lähes koko alkuvuoden kestäneen neulomistauon jälkeen alkanut viimein taas neulomaan. Jotenkin on vaivannut kertakaikkinen neulomisuupumus, mutta nyt tuntuu ettei mitään muuta haluaisi tehdäkään, kuin neuloa. Se ei tosin (valitettavasti) ole mahdollista pienen lapsen äidille, mutta neiti on onneksi sen verran tyytyväinen tapaus ja tykkää leikkiä itsekseen lattialla, että minulle jää kotitöiden välissä aika paljonkin aikaa neuloa. Ja tokihan minun piti aloittaa taas kaksi kokonaan uutta neuletyötä, eihän niitä vanhoja, ties miten kauan arkussa lojuneita, keskeneräisiä neuletöitä huvita neuloa. Ehkä nekin alkavat tässä kesän mittaan hiljalleen valmistua, kun neulomoni siirtyy säiden salliessa parvekkeelle. Ja jonain päivänä saatan ehkä ahkeroida kamerani kanssa ja laittaa kuvia keskeneräisistä tai ehkä jopa valmistuneista tuotoksistani.
Vaikka olenkin henkeen ja vereen kesäihminen, mieleni karkaa jo välillä syksyyn kahdestakin syystä. Lokakuussa perheemme kasvaa pikkuisella nyytillä, joka jo ilmoittelee olemassaolostaan hentoisin potkuin (varsinkin iltaisin) ja kasvattamalla äidin vatsaa. Perheenlisäyksen vuoksi muutamme myös isompaan auntoon syksyllä ja toivon, että muutto tapahtuu ennen kuin vauva syntyy. Olen jo mielessäni suunnitellut uutta sisustusta, sillä tiedän jo millaiseen asuntoon muutamme ja toki olen pikkuhiljaa alkanut käymään läpi kaappeja ja hyllyjä heittääkseni pois tavaroita joita emme oikeasti tarvitse. Omiin kangas- ja lankavarastoihin en tosin ole vielä uskaltanut käydä käsiksi, koska pahoin pelkään, etten saa sieltä heitetyksi mitään pois.
