Lukemista

Oli aivan pakko vielä yksi postaus heittää tälle vuodelle. Olin nimittäin jotain onnistunut tekemään oikein joulupukin mielestä kuluneena vuonna sillä eräästä paketista kuoriutui hartaasti toivomani Kate Jacobsin kirja Lankakaupan tyttö. Jos minulla olisi ylenmäärin aikaa lukemiselle olisin varmasti jo ahmaissut koko kirjan, on se sen verran koukuttava. Siinä mielessä onkin hyvä etten ehdi kovin paljon lukemaan sillä lukunautinto vain paranee kun kihisen uteliaisuudesta mitä seuraavaksi tapahtuu. Kirjahan on jatko-osa Pieni lankakauppa -kirjalle, mikä onkin ollut lempikirjani ainakin tähän asti. Nähtäväksi jää, meneekö jatko-osa alkuperäisen edelle.

Kirjoista tekee minulle mieleisiä ainakin mielenkiintoiset ihmissuhdekoukerot, mutta merkittävämpi seikka on varmasti se, että haaveissani on omistaa itse joskus samankaltainen pikkuinen lankakauppa, mikä kirjoissa on. En tosin löydä itsestäni ja lankakaupan perustajasta Georgiasta juuri mitään muuta yhteistä kuin rakkauden lankoja ja neulomista kohtaan. Minulla ei ole juurikaan kunnianhimoa eikä yritteliäisyyttä joten pieni lankakauppa taitaa jäädä minun kohdallani ikuiseksi haaveeksi.

Elämä voittaa

Joulusta tuli sittenkin joulu. Ja vieläpä ilman kummempaa stressiä. Saunoimme, söimme vatsamme täyteen perinteisiä jouluherkkuja, pukki kävi ja toi lapsille paljon lahjoja ja hieman aikuisillekin. Suklaata olen ahminut hieman liiankin kanssa, mikä näkyy vaa'assa, mutta tähän on muutosta toivottavasti luvassa. Uusi vuosi saa luvan tuoda tullessaan tervellisemmän elämän, kevyempää ruokaa, enemmän ulkoilua ja liikuntaa sekä näiden myötä hyvän mielen. En siis tee uuden vuoden lupauksia, koska eivät ne ole ennenkään pitäneet vaan teen toiveita tulevalle vuodelle. Toivon myös itselleni lisää kärsivällisyyttä lasten kanssa ja parempaa sotkun ja sekamelskan sietokykyä, mikä vähentäisi stressaamistani kummasti. Toiveissa on myös hiukkasen enemmän omaa aikaa käsitöiden, lukemisen, bloggaamisen ja liikunnan parissa ja enemmän voimia ja aikaa tavata ihanaisia ystäviä ja heidän lapsiaan. Tulkoon uudesta vuodesta kaikille onnellinen ja parempi kuin kaikki edelliset! Hyvää uutta vuotta 2010 itse kullekin!!

Uupumus

Elämä voi joskus olla todella vaikeaa. Tuntuu, että kaikki kaatuu päälle eikä jaksa mitään ylimääräistä. Voisi vain nukkua koko ajan. Tähän on montakin syytä enkä halua niitä tässä sen kummemmin eritellä koska periaatteessa kaikki on hyvin, mieli vain on aika maassa. Joulu ei nyt innosta yhtään ja onneksi lapset ovat vielä niin pieniä etteivät osaa kaivata kummoisia joulujuttuja. Toivoa tähän elämään tuo se, että ensi maanantain jälkeen päivä alkaa viimeinkin pitenemään, joskin hitaasti. Ehkäpä tästä taas noustaan ja reipastutaan kevään mittaan.

Pallero ja tyllerö

Hiljaista on käsityörintamalla ja muissakin ns. omissa jutuissa. Arjesta selviämisessä on tarpeeksi tekemistä, siitä pitävät hyvän huolen kaksikuinen pojanpallero ja puolitoistavuotias tytöntyllerö. Pyykkikone ja tiskikone laulaa joka päivä, joskus useampaan otteeseen. Vaippoja vaihdetaan noin kymmenen kertaa päivässä ja imetys vie oman aikansa sekä tietysti tyllerön syöttäminen, hän kun ei vielä kovin hyvin itse osaa syödä vaikka tahtoa kyllä olisi. Joulua koitetaan pikkuhiljaa laitella, miehen kanssa on tänään leivottu torttuja ja parhaillaan ukkokulta kaulii piparitaikinaa. Stressiä en joulunvietosta kuitenkaan aio ottaa, varsinkaan kun mitä todennäköisemmin vietämme aaton ja joulupäivän oman perheen kesken. Tapaninpäivänä sitten ajelemme vanhempieni luo. Vaikka yleensä olen jouluihminen ja tykkään kovasti laittaa joulua, nyt en ole ollenkaan niin innostunut. Sekin varmaan johtuu siitä, että palleron mahavaivat ja iltaitkut vievät aika tavalla voimia ja haluan keskittyä enemmän lasten hoitamiseen. Tuleehan noita jouluja vielä jolloin kerkeän hössöttää ja tarpeen tullen vaikka stressatakin jos siltä tuntuu, nyt otetaan ihan rauhallisesti ja odotellaan loppiaista jolloin pallero täyttää maagisen kolmen kuukauden iän. Silloinhan vauvaperheissä useimmiten alkaa elämä helpottua, toivottavasti myös meillä. Ehkä minulla on sitten enemmän aikaa käsitöille, bloggaamiselle ja muille omille jutuille, EHKÄ!

Poikanen

Odotus palkittiin, 3350g ja 49cm ihanuutta ilmestyi elämäämme tiistaina. Aika kuluu nyt sitä ihmetellessä joten voi olla hyvinkin hiljaista. Kaikki on hienosti nyt.

Odottavan aika on todellakin pitkä

Tästä tulee jälleen kerran kuvaton postaus, pahoitteluni, mutta jotenkin en jaksa kameran kanssa heilua ja miettiä sellaisia asioita ja toisaalta kamerassa ei ole edes pattereita kun ei niitä ikinä muista ostaa ja ladattavat patterit on niin loppuun kulutettu, etteivät ne kestä kuin ehkä parin kuvan verran. Muistaisi vain käydä niitä pattereita ostamassa ennen H-hetkeä.

H-hetki todellakin lähestyy, mutta nyt tuntuu jokainen päivä aivan käsittämättömän pitkältä, koska olo alkaa olla jo aika tukala ja paksu. Mitään ei oikein jaksa tehdä vaikka mieli tekisi. Vähän olen neulonut ja virkannutkin, pienet sukat tulokkaalle olen saanut jopa valmiiksi, mutta mitään isompaa en kykene edes aloittamaan. Ompeluhaaveitakin on, tekisi mieli tehdä itselle tunikoita ja vauvalle ja esikoiselle jotain vaatteita, mutta en kykene aloittamaan koska en yhtään tiedä milloin lähtö tulee ja sitten ei taas tiedä milloin työt voisi tehä valmiiksi.

Laskettuun aikaan on siis enää vajaa pari viikkoa eli periaatteessa sairaalan lähtö voi tulla koska tahansa. Toissa yönä jo heräsin parikin kertaa kipuihin, mutta ne loppuivat samantien. Sairaalalaukku on pakattuna ja muutenkin kaikki alkaa olla valmiina vauvaa varten joten elämä on nyt vain odottamista ja odottamista. Onneksi pieni tytöntyllerö tuo vähän touhua päivään ja kotona tekemistä riittää, ongelma onkin vain se, ettei oikein jaksa enää touhuta mitään, pakolliset hommat on tietysti tehtävä kuten tytön vaipanvaihdot, ruuanlaitot, syötöt jne.

Toivotaan, että pieni masuasukki päättää tulla pian maailmaan, jotta olo helpottuisi ja voisi taas alkaa tekemään normaaleja asioita. Ennalleen elämämme ei varmastikaan uuden tulokkaan myötä palaa, sillä tekemistä riittää varmasti kaksinverroin, mutta odottelen sitä kuitenkin suurella innolla. Toisaalta odotuksessa on myös hieman pelkoa siitä, miten sitä taas jaksaa yövalvomisia ja muita vauva-ajan ei-niin-ihania puolia, mutta toisaalta helpottaa tieto, että se on taas vain väliaikaista ja liittyyhän siihen niin paljon kaikkea ihanaakin, että ei sitä aikaa antaisi pois.

Kodin teossa

Muutto on ohi ainakin siltä osin, että tavarat ovat olleet uudessa kodissa jo parisen viikkoa. Paikkaansa ne eivät ole kaikki vielä löytäneet vaan lojuvat vielä osittain pahvilaatikossa. Pikkuhiljaa tästä kuitenkin kotia tehdään ja kyllähän tämä jo enemmän kodilta tuntuu kuin vanha asunto koskaan. Mitään ylimääräistä en ole ehtinyt tekemään. Kamera on vielä jossain piilossa joten kuvia ette vielä uudesta kodista tai mistään muustakaan saa. Neulomaankaan en ole ehtinyt tai jotenkin en osaa neuloa täällä vielä ennenkuin kaikki on paikallaan.

Pikkulikka on jo muutaman yön nukkunut omassa huoneessa ja hyvin onkin nukkunut, vain kahtena ensimmäisenä yönä heräsi kerran itkemään, mutta aina aamuisin pääsee vielä äitin viereen köllimään niin kai hän sitten on ymmärtänyt, ettei häntä ole hylätty vaikka nukkuukin yksin. Saas nähdä miten sitten käy kun pikkusisarus syntyy, muuttuuko ääni kellossa. Jotenkin tuntuu, että odotusaika menee ihan hirmu nopeasti, vajaa seitsemän viikkoa on laskettuun aikaan enkä ole vielä yhtään valmistautunut. Pikkuruiset vaatteet pitäisi kaivaa laatikoista ja pestä valmiiksi. Kehdon patjaan täytyisi ommella päällinen ja jotain muutakin ommella tai neuloa ihan vain tulevaa pienokaista ajatellen. En siitä kuitenkaan mitään stressiä ota, sillä vauva tuskin välittää siitä, onko hänen piponsa uusi vai siskolta peritty, mutta jotenkin itsestä tuntuisi kivalta tehdä hänelle jotain omaa. Oman jännityksensä tähän tuo se, ettemme tiedä onko tulossa tyttö vai poika, joten saa nähdä periikö pikkuinen kaikki isosiskon vaatteet vai vain neutraalimmat tapaukset. Aika näyttää ja se aika voi koittaa hyvinkin pian, sillä nyt jo supistelee välillä aika tujakasti vaikka paikallaan makoilisi.

Laatikkoelämää ja pientä valmista

Tyttöselle valmistui syksyksi pipo Suuren Käsityölehden ohjeella (kevään 2009 joku numero, on jo pakattuna niin en voi tarkistaa). Lankana oli 100% polyakryylia oleva Satu-lanka, jota oli ainakin näin pienessä työssä mukava neuloa, tosin heti jos kädet vähänkin hikosivat, niin lanka alkoi "narista" ja tuntui inhottavalta käsissä. Tämä oli siis viileämpien kelien neulottava. Toivottavasti kuitenkin osoittautuu käytössä hyväksi, sen näkee vasta syksyllä. Neiti ei ollut kovinkaan innostunut kuvauksista, eikä ihme, kukapa tykkäisi lämpimänä kesäpäivänä pitää paksua pipoa päässä.

Viimein sain valmiiksi myös salomoninsolmuhuivin ystävälleni, joka on sen varmaan jo vuosi sitten "tilannut". Alkuun päästyään huivi valmistui kuitenkin nopeasti ja odottaa nyt vaan pääsyä oikealle omistajalleen. Tenneesseestä virkattu huivi oli kiva "joka välissä" -käsityö eli sitä pystyi tekemään vaikka pari silmukkalenkkiä kerrallaan ja aina kun vain oli pienikin hetki, että saattoi sohvalle istahtaa.

Nyt voikin sitten hetki vierähtää, ennen kuin mitään valmista näkyy näillä main. On sen verran tämä elämä siirtynyt pahvilaatikoihin ja pyörii nyt niiden ympärillä. Tulevana viikonloppuna saamme todennäköisesti uuden kotimme avaimet ja menemme sinne auttamaan pienessä remontissa eli tapetoinnissa ja laminaatin asennuksessa. Sitten alkaakin tuo pahvilaatikoiden armeija pikkuhiljaa siirtymään kohti uutta kotia ja sielläpä sitä riittää sitten taas tekemistä. Ensin on purettava laatikot ja sitten alettava valmistaa kotia uutta pientä perheenjäsentä varten mihin liittyy myös tuo alimmassa kuvassa näkyvä kehto, joka pitäisi hioa ja käsitellä.

Kyllä täällä ehkä käsitöitäkin valmistuu, sillä minulla on kopassani jemmassa kolme keskeneräistä työtä joita kyllä teen aina kun ehdin ja muuton aikanakin saatan ehtiä neulomaan, sillä itsehän en pysty kasvavan mahani takia juurikaan mitään kantamaan, mutta siihen voikin sitten mennä enemmän aikaan kun saan niistä kuvia tänne.

Neuleahdistus

Eilen pääsi itku. Se nyt ei sinänsä ole mitenkään kummallista tässä huushollissa näinä aikoina. Ihmeellinen raskaudenaikainen hormonicocktail saa aikaan itkun lähes ilman syytäkin. Yleensä itkun laukaisee kuitenkin jokin asia joka harmittaa, suututtaa, ärsyttää, kaduttaa jne. Tällä kertaa harvinaista oli se, että itku johtui neulomisesta. En muista kuin kerran aikaisemmin itekeneeni neulomisen takia ja se oli muutama vuosi sitten koulun päättötyönä tekemäni neuleen takia koska neule epäonnistui täydellisesti ja kuitenkin minun oli pakko esitellä se yleisölle, koska se oli iso osa päättötyötäni. En ala päättötyön epäonnistumista tässä sen kummemmin spekuloimaan, vaan korostan, että normaalisti jos johonkin neuletyöhön tulee virhe, puran työtä tyynen rauhallisesti sen verran, että saan virheen korjatuksi tai jos en jostain syystä ole tyytyväinen neulomisjälkeen puran koko työn ja aloitan alusta tai annan työn olla ja koitan oppia elämään sen kanssa. Eilen kuitenkin kävi niin, että olin neulonut tyttärelleni takkia, joka oli kaarroketta vaille valmis, siinä tapahtuikin jotain kummaa ja jostain ilmestyi ylimääräinen silmukka ja soppa oli valmis, itku tuli ja raivoissani purin neuleen. Siis KOKO neuleen, joka yhtä pientä silmukkavirhettä lukuun ottamatta oli ihan kelpo neuletta. Jos olisin ollut järkevä, olisin antanut työn huilata ja vaikka seuraavana päivänä ottanut selville, mistä virhe johtui ja olisiko sitä edes tarvinnut korjata, mutta minkäs teet, kun raskaana oleva nainen kiukustuu niin sille ei sitten voi mitään. Mieheni on onneksi tämän oppinut ja auttoi minua tyynen rauhallisena kerimään purkamani langan.

Huh, tulipa tarina. Hyvää tässä on se, että tästä takaiskusta huolimatta en aio luopua neulomisesta, olen sitä jo tänään jatkanut, muilla neuleilla tosin. Luulen kyllä, että kyseistä neuletta en enää kuitenkaan aloita vaan etsin langoille jonkun toisen mallin.

Ihan UFOa

Tästä on tulossa bambukahvainen laukku ystävälleni, toinen puoli on jo valmiina. Lankana on Novita Butterfly ja idea on joku oma kehitelmä.

Onhan täällä jotain valmistakin. Helteillä neuloin helmineuletta vanhasta virkatusta liinasta jonka purin aiemmin, koska se oli kulahtanut auringossa. Tiskirättihän siitä tuli, mutta ei ehkä paras mahdollinen, koska ei ole kovinkaan imukykyinen(lanka on kaiketi jotain puuvillaa)

Tässä on tulossa huivi Kitten Mohairista, malli SK 5/09 tähkäneulemalli hieman kavennettuna. Tämäkin on jo lankojen päättelyä ja pingotusta vaille valmiina. Näitä teen varmasti lisää, koska malli oli nopea oppia ulkoa muttei kuitenkaan tylsä. Ehkä käytän mallineuletta johonkin muuhunkin kuin huiviin.

Kyllä minua hieman hävettää nämä kuvat. Eivät tosiaan ole mitään laatukamaa, mutta mitäpä sitä voi odottaakaan hätäiseltä ja taitamattomalta kuvaajalta, eikä kamerakaan ole huippulaatua.

Laskeskelin tuossa muita keskeneräisiä töitä ja onhan niitä:

• palmikkolapaset luonnonvalkoisesta seiskaveikasta pipon kaveriksi, pipon tein siis jo viime talvena ja oli käytössäkin, ehkä ensi talveksi saan myös lapaset valmiiksi, toinen on peukaloa vaille valmis, toisesta olen neulonut varren
• vaaleanvihreä neuletakki tytölle, tarkoitus saada syksyksi lämmikettä, hihat ovat valmiina ja on aika nopeaa neulottavaa, kun vain saisi aikaiseksi
• kanervanpunainen neuletakki, ollut UFOna jo pitkään eikä varmaan minulle nyt edes sovi, mutta olisi kiva silti saada valmiiksi, puuttuu toinen etukappale ja lyhyet hihat, nopeaa neulottavaa tämäkin (ainaoikeinneuletta), mutta ah, niin tylsää
• raidallinen neulottu poncho kaverin tytölle, helmasta puuttuu vain pörrölankakoristelu, mutta tämä on todellinen UFO, ei millään tule valmiiksi
• pörröisestä langasta poncho samaiselle tytölle, helppo ja nopea, mutta en näköjään yhtään osaa neuloa noista paksuista pörrölangoista, hermot menee kerta toisensa jälkeen
• Tennesseestä salomoninsolmuhuivi kaverille, valmistuu ehkä piankin, koska on nopeaa virkattavaa ja olen nyt innostunut sitä tekemään
• Peitto isoäidinneliöistä joita olen aloittanut joskus puolisenvuotta sitten

En ole varma, onko tässä listassa edes kaikki keskeneräiset työt, mutta päätin, etten aloita yhtään uutta työtä ennen kuin olen saanut AINAKIN kaksi noista valmiiksi.

Lamaannuttavan kuumaa

Ei näillä helteillä jaksa istua koneella ja miettiä. Päässä on kyllä pyörinyt monenmonta blogitekstiä kuvineen päivineen, mutta sitten kun illalla ehdin, maltan ja jaksan koneelle istahtaa, en enää jaksakaan kaivaa kuvia kameran uumenista (jos nyt ylipäätään olen niitä kuvia edes ottanut) ja suoltaa valmiiksi mietittyä tekstiä koneelle. Huomenna ilmojen pitäisi viilentyä (lupasivat sääennustajat), ehkä sitten pääsen taas vauhtiin ja heilun kameran ja tietokoneen kanssa ja saan aikaan jotain valmista täälläkin suunnalla.

Mittumaari

Lapsuudenkodissa, tyttären mummolassa vietimme rauhallisen juhannuksen. Sulkapalloa, petankkia, grillausta, leppoisaa yhdessäoloa ja maaseudun rauhasta nauttimista, rentoutumista. Tytölle uusia mielenkiintoisia asioita, hän kun on viimein oppinut konttaamaan ja pääsee omin avuin tutkailemaan ympäristöään.

Muun mukavan lisäksi oli todella ihana päästä välillä kotoa pois muuttolaatikoiden ja muun sekasotkun keskeltä. Vaikka muutto on vasta reilun kuukauden päästä, olemme jo aloittaneet pakkaamisen eli tavaroita joita emme tule heinäkuussa tarvitsemaan on päätynyt laatikoihin. Aina sitä vaan jaksaa ihmetellä miten ihminen voi omistaa niin monta tavaraa ja tarvitseeko niitä kaikkia todella. Onneksi ainakin yksi laatikollinen on menossa kirpputorille. Se pitää sisällään erilaisia kahvimukeja, laseja, lautasia, joulukoristeita sekä joitain vaatteita. Roskiin en aio mitään käyttökelpoista heittää ja ehkä tuota kirppiskamaa tulee vielä lisää kunhan pakkaaminen pääsee kunnolla käyntiin. Nyt ensin kuitenkin nautitaan näistä ihanista hellepäivistä joita on luvassa ja huomenna lähdemme retkelle Ähtärin eläinpuistoon.

Minä neulon!!

Olen todellakin herännyt talviunesta ja palannut elävien kirjoihin, koska olen lähes koko alkuvuoden kestäneen neulomistauon jälkeen alkanut viimein taas neulomaan. Jotenkin on vaivannut kertakaikkinen neulomisuupumus, mutta nyt tuntuu ettei mitään muuta haluaisi tehdäkään, kuin neuloa. Se ei tosin (valitettavasti) ole mahdollista pienen lapsen äidille, mutta neiti on onneksi sen verran tyytyväinen tapaus ja tykkää leikkiä itsekseen lattialla, että minulle jää kotitöiden välissä aika paljonkin aikaa neuloa. Ja tokihan minun piti aloittaa taas kaksi kokonaan uutta neuletyötä, eihän niitä vanhoja, ties miten kauan arkussa lojuneita, keskeneräisiä neuletöitä huvita neuloa. Ehkä nekin alkavat tässä kesän mittaan hiljalleen valmistua, kun neulomoni siirtyy säiden salliessa parvekkeelle. Ja jonain päivänä saatan ehkä ahkeroida kamerani kanssa ja laittaa kuvia keskeneräisistä tai ehkä jopa valmistuneista tuotoksistani.

Vaikka olenkin henkeen ja vereen kesäihminen, mieleni karkaa jo välillä syksyyn kahdestakin syystä. Lokakuussa perheemme kasvaa pikkuisella nyytillä, joka jo ilmoittelee olemassaolostaan hentoisin potkuin (varsinkin iltaisin) ja kasvattamalla äidin vatsaa. Perheenlisäyksen vuoksi muutamme myös isompaan auntoon syksyllä ja toivon, että muutto tapahtuu ennen kuin vauva syntyy. Olen jo mielessäni suunnitellut uutta sisustusta, sillä tiedän jo millaiseen asuntoon muutamme ja toki olen pikkuhiljaa alkanut käymään läpi kaappeja ja hyllyjä heittääkseni pois tavaroita joita emme oikeasti tarvitse. Omiin kangas- ja lankavarastoihin en tosin ole vielä uskaltanut käydä käsiksi, koska pahoin pelkään, etten saa sieltä heitetyksi mitään pois.

Heja Sverige!

Ruotsin reissu tehty. Kotiuduimme jo reilu viikko sitten, mutta jotenkin en ole jaksanut vääntäytyä koneelle miettimään, mitä matkasta kertoisin. Kuvatkaan eivät kovin hääppöisiä ole, en jaksanut olla kovin ahkerana kameran kanssa, halusin mieluummin nauttia reissusta täysin siemauksin omin silmin eikä kameran linssin läpi (vaikka digikamerassahan nyt ei tarvitse linssiä tuijottaa).

Tuo alku kuulosti kyllä siltä, että matka ei onnistunut kovin hyvin. Näin ei kuitenkaan ole, matka onnistui aivan mainiosti. Ruotsissa oli ihanan lämmintä ja ihanasti siitepölyä, mikä näin allergikolle ei ehkä kuitenkaan ollut kovin kiva juttu. Se oli kuitenkin ainoa huono puoli reissussa. Muuten olisin voinut jäädä paljon pitemmäksikin aikaa. Yleensä reissussa tulee aina jossain vaiheessa sellainen olo, että olisipa kiva päästä jo kotiin, omaan sänkyyn nukkumaan, mutta tällä reissulla sitä ei vielä ehtinyt tulla. Vasta kotimatka aloin miettimään, että onpa ihanaa päästä omaan sänkyyn.

Asuimme siis reissun ajan miehen äidin kotona ja sieltä teimme lähes joka päivä reissuja ympäriinsä. Kävimme tapaamassa mieheni kavereita (mikä aiheutti sen, että mieheni haluaisi muuttaa takaisin Ruotsiin) ja sisaruksia. Kävimme myös Skansenilla, mikä oli hieno paikka, mutta ehkä kuitenkin pienoinen pettymys. Olimme myös katsomassa jääkiekkoa, mikä ei välttämättä kuulosta kauhean hohdokkaalta, mutta oli itse asiassa aika viihdyttävää. Siinä on oikeastaan pääpiirteissään kaikki mitä teimme eli ei mitään kovin ihmeellistä, mutta pienet yksityiskohdat tekivät reissusta oikein mukavan ja rentouttavan. Laivamatkat, hyvä ruoka laivalla ja muualla, lämmin sää, ihanat ihmiset, grillaaminen, uudet maisemat, siinä asioita, joiden ansiosta olisimme voineet jäädä pidemmäksikin aikaa.

Täältä tullaan Ruotsi

Olen ihan täpinöissäni ja lasken öitä lauantaihin. Pääsen nimittäin silloin ensimmäiselle ulkomaanmatkalleni. Olen toki kerran käynyt pikaisesti pyörähtämässä Ruotsin puolella, mutta nyt menemme sinne kunnolla olemaan reiluksi viikoksi. Joillekin Ruotsissa käymisessä ei varmaan ole mitään ihmeellistä eikä sitä voi varsinaisesti ulkomaanmatkaksi kutsua, mutta minulle se on iso juttu. Laivallakaan en ole matkustanut kuin kerran tai oikeastaan kaksi, Ahvenanmaalle ja takaisin ja siitäkin on aikaa kymmenen vuotta. Ei sillä, että minulla olisi jotain hirveätä hinkua ulkomaille. Mielestäni Suomessakin on niin paljon nähtävää ja koettavaa, etten kaipaa ulkomaille, mutta onhan se toki mukava välillä nähdä vähän jotain muutakin. Matkasta tekee mukavan myös se, että anoppi ja miehen sisarukset asuvat kaikki Ruotsissa, eikä heitä kovin usein näe, joten on kiva päästä tapaamaan myös heitä. Ja onhan se kiva, että tyttönen näkee välillä myös toista mummoaan.

Emme ole tehneet mitään erityisiä suunnitelmia reissua varten. Mielestäni parhaat matkat tulevat silloin kun ei liikaa suunnittele. Luultavasti käymme kuitenkin katselemassa mieheni lapsuudenmaisemia ja kiertelemme Tukholman keskustassa. On mukava lähteä rennoilla fiiliksillä matkaan kun tietää, että Tukholman seutu on miehelleni tuttua, eikä tarvitse pelätä eksymistä tai muuta ja mieheni onneksi puhuu sujuvasti ruotsia joten siltäkään osalta ei ole stressattavaa. Ihanaa päästä hetkeksi irti arjesta ja kotiympyröistä. Toivottavasti täällä on lumet sulaneet kun palaamme takaisin.

Kukkia ja enkeleitä

Innoistuin ostamaan kukkia. Lähes kaikki kukat mitä minulla on ollut, on kuollut joko minun tai kissan toimesta. Minä en ole niitä muistanut kastella tai sitten kissa on järsinyt ne kuoliaiksi tai ainakin niin ruman näköiseksi, etten sitten ole niitä jaksanut enää hoitaa. Nyt kuitenkin hommasin kerralla neljä uutta kukkaa, tai viherkasveja nuo kyllä ovat, ei taida mikään olla erityisen kukkivaa sorttia. Otin kuitenkin selville kaikkien hoito-ohjeet, kirjoitin ne paperille ja koitan nyt ahkerammin hoitaa niitä. Kissan kanssa on käynnissä tahtojen taistelu, mutta kyllä se alkaa pikkuhiljaa oppia, kun näytän sille suihkepulloa aina jos se meinaa mennä haukkaamaan minun kukkiani.

Jouluenkelit ovat jääneet asumaan meidän keittiöön. Jotenkin ne ovat niin kivoja eikä välttämättä niin kauhean jouluisia, että ehkä se ei haittaa jos ne ovat esillä ympäri vuoden tai ainakin niin kauan kun kyllästyn niihin. Kaikkiaan niitä on neljä, mutta tässä niistä kaksi. Toinen vartioi uutta murattiani ja toinen astioita kulmakaapissa.

Kukkienhakureissulla kävimme myös ostamassa sen pyöränpumpun ja pikku tyttöstä varten lastenistuimen. Pääsin siis jo kokeilemaan uutta pyörääni ja hyvähän se oli. Nyt vain odotellaan kunnon lämpöisiä ja aurinkoisia pyöräkelejä. Niin ja miehen pyörää mikä ei jostain syystä ole vielä tullut vaikka tilattiin ja on lähetetty samaan aikaan kuin minun pyöräni.

Laiska lauantai

Aamu on ollut ihanan laiska. Heräsin aikaisemmin kuin normaalisti, mutta se ei haitannut. Oli ihana pötkötellä sängyllä koko perheen voimin ja ihmetellä pikku tyttösen touhuja. Aurinko paistoi jo herätessä ihanasti ja heti tuli hyvä mieli. Pikkuhiljaa päivä on lähtenyt käyntiin, olen hissukseen laittanut pyykit koneeseen, tiskivedet valmiiksi (laitan aina niin kuumaa vettä, että voin hetken odotella ennen kuin alan tiskaamaan) ja olen ehtinyt makoilla vielä aamun jälkeenkin sängyllä auki olevan ikkunan vieressä ja vetänyt sisään ihanaa auringontäyteistä kevätilmaa ja unelmoinut kesästä.

Päivän mittaan olisi ihana lähteä vähän ulkoilemaan koko porukalla, mutta saa nähdä onko tuosta miehestä liikkumaan. Ke-to -yö meni hänellä oksentaessa, torstai-päivä nukkuessa ja eilenkin pötkötteli sohvalla tuskaillen kun ei jaksa enää makoilla, muttei jaksa tehdäkään mitään. Nytkin nukahti sohvalle, vaikka yöllä nukkui kymmenen tuntia.

Sain eilen elämäni ensimmäisen ihka uuden oman polkupyörän ja nyt kovasti tie kutsuisi, kun jonkin verran jo näkyy maata, mutta minkäs teet, renkaat melkein tyhjät eikä ole pumppua. Ei viitsisi yhden pumpun takia lähteä kaupunkiin. Täytynee odotella siihen asti kunnes tulee muutakin asiaa kaupunkiin.

Uutta elämää

Tuntuu niin mukavalta kun kevätaurinko alkaa paistaa, sitä huomaa heti olevansa pirteämpi ja jaksaa taas tehdä vaikka mitä. Tässä onkin pari kuukautta mennyt ihan sumussa, ruiininomaisesti on tehnyt pakolliset päivittäiset asiat, siivonnut, pyykännyt, tiskannut, vaihtanut vaipat, kokannut, syöttänyt, leikkinyt, nukuttanut. Ulkonakaan en ole paljon jaksanut olla. Ihan kuin olisin nukkunut talviunta ja nyt kevätauringon säteet alkavat pikkuhiljaa herätellä taas tekemään kaikkea mukavaa ja iloitsemaan pienistä hetkistä.

On tähän väsymykseen valon puutteen lisäksi toinenkin syy. Minussa kasvaa uusi pieni ihmisen alku jolle tapahtuu paljon pieniä asioita (tai oikeastaan hyvin suuria) ja ihmekös tuo, että väsyttää. Olo ei ole muutenkaan ollut kovin kummoinen, aamupahoinvointi on kestänyt iltaan saakka enkä ole saanut syödyksi paljon mitään. Ainakaan mitään kunnollista. Jäätelö toki on maistunut, mutta onneksi sen kulutus on pysynyt kohtuudessa, ainakin toistaiseksi. Odottelen vain niitä aikoja, kun kykenen taas syömään kunnon ruokaa, josta saan hyvää energiaa ja jaksan touhuta ja ulkoilla ja tehdä käsitöitäkin pitkästä aikaa.

Edessä olisi myös ennakkotehtävän teko. Olen viimein hakenut käsityönopettajakoulutukseen, mikä on ollut haaveeni jo pienestä asti. En tietenkään voi aloittaa opiskelua vielä ensi syksynä, sillä uusi tulokas on niihin aikoihin syntymäisillään, mutta otin asioista selvää ja voin aloittaa opiskelun myöhemmin vaikka saisin paikan jo nyt.

Väsyttää, nukuttaa, unettaa

Nukkuisin koko ajan jos vain voisin. Mutta välillä täytyy syöttää tyttö, tiskata, pyykätä, siivotakin joskus. Saan juuri ja juuri pakolliset hommat tehtyä, nekin vain jotenkuten, niin, ettei nyt sentään hukuta pyykkiin ja villakoiriin ja tiskeihin eikä pieni tyttönen kuole nälkään. Miehestäkään ei paljon apua ole, pitkän työpäivän päälle ei enää paljon viitsi siivoilla, enkä viitsi edes kysyä. Kyllähän tässäkin huushollissa jonkun on tehtävä töitä. Mutta tähän on syynsä ja onneksi ja toivottavasti tämä tästä pian helpottaa.

Huolestuttavinta on kuitenkin se, etten jaksa edes neuloa. Tuntuu ettei puikot pysy kädessä ja muutenkin neuleet maistuvat puulta. Toivottavasti tämä asia korjaantuu myös pian sillä minua odottele monen monta keskeneräistä työtä..

Koukussa koukkuamiseen ja mummoneliöihin

Kokeilin monen vuoden tauon jälkeen koukkuamista sekä mummoneliöitä ainaisen puikonheilutuksen sijasta ja jäin välittömästi koukkuun. Varsinkin mummoneliöihin. Niistä tulee ehkä peitto jos innostusta riittää ja jos ei niin sitten ainakin tyynynpäällinen. Kylläpä niitä on yhden päivän aikana jo seitsemän valmistunut, että hyvältä näyttää. Koukkusin kännykälleni pussukan. Se kun tahtoo aina lojua milloin missäkin ja kokea kovia. Laitoin nurjan puolen päällepäin, koska se on kivemman näköinen ja toisaalta oikea puoli luistaa paremmin joten kännykkä on helppo sujauttaa pussiin ja "puristaa" pois.

Kävin myös kirjastossa ja lainasin monta tuunaus ym. kirjaa. Tarkoituksena siis päästä jolain tavalla eroon kaikesta nurkissa lojuvasta krääsästä. Ja pitipä sitten pari ihan lukukirjaakin lainata vaikka omassa hyllyssä on vaikka kuinka monta lukematonta. Viime aikoina ei ole ollut aikaa lukea eikä oikein innostustakaan. Sitten, ku innostus iskee, niin luen joka välissä, siis ihan joka välissä. Ja luen monenlaisia kirjoja fiiliksestä riippuen. Välillä tekee mieli lukea jotain kevyttä hömppää, sellaista missä ei tarvitse käyttää omia aivoja ollenkaan ja sitten taas välillä jotain hyvin syvällistä.

Talviaurinko

En ole talvi-ihmisiä, en ollenkaan. Pidän kyllä aurinkoisista pakkaspäivistä, mutta toisaalta inhoan niiden kylmyyttä. Siksi en ulkoile talvisin kovinkaan paljon. Olisihan se mukavaa, mutta ärsyynnyn jo siinä vaiheessa, kun pitää pukea päälle niin paljon vaatteita, että hädin tuskin pääsee liikkumaan (pientä liioittelua ehkä). Mieluummin istahdan kylmänä, mutta aurinkoisena päivänä sohvalle, tuijottelen taivaalle tai järvelle ja haaveilen kesästä, siitä, miten nuo saman auringon säteet pian pikkuhiljaa sulattelevat lumet maasta ja antavat kevään tulla.

Yritän tuoda kevättä sisustukseenkin lisäämällä pikkuhiljaa vihreää väriä talven punaisten tilalle. Jalkalamppu on saanut uudet, keväisen vihreät kuvut ja ihan pian ripustan myös vihreät verhot ikkunaan. Sisustaminen on kyllä ihanaa. En tiedä edes onko minulla minkäänlaista silmää sisustuksen suhteen, mutta sisustan silti koko ajan. Joka päivä mietin miten sisustusta voisi muuttaa, eikä kotimme tule koskaan valmiiksi.