Jouluista ja mustikantuoksuista tiskausta

Aah, tätä hiljaisuutta. Muksut nukkuu taas pitkästä aikaa päiväunia yhtä aikaa. Tää laittaa nyt mustikkakynttilät palamaan ja joululaulut soimaan ja kipittää keittiöön tiskaamaan. Yleensä vihaan käsin tiskaamista ja nykyään kyllä myös astianpesukoneen täyttämistä, mutta täällä evakossa, kuten muutenkin muiden kotona, tiskaaminen tuntuu mukavalta. En tiedä johtuuko se siitä, että astiat ovat erilaisia kuin kotona, mutta kaikki muutkin kotihommat tuntuvat paljon mieluisammilta kylässä.

Ja jos joku kummastelee miksi kuuntelen jo nyt joululauluja, onhan vasta lokakuu, niin minähän vain kuuntelen. Piste. Joku sanoi joskus, että vain rakastuneet ihmiset kuuntelevat joululauluja ennen marraskuuta ja tottahan toki minulla on silloin lupa kuunnella joululauluja, olenhan ollut rakastunut jo neljä vuotta. Vaikka alkuhuuma on haihtunut, rakkaus ei ole mihinkään kadonnut. Päinvastoin, varsinkin nyt erossa ollessa tajuaa miten syvästi toiseen onkaan kiintynyt. Siksipä lievitänkin ikävää kuuntelemalla joululauluja. Enkä minä niihin kyllästy ennen joulua, koska ne eivät soi kuitenkaan 24/7 ja valikoin kuuntelemani joululaulut aika tarkkaan. Kaupoissa joulun alla soivat tiptapit saa pysyä kaupoissa.

Syntymäpäivä evakossa

Täällä sitä pikkusiskon luona elellään evakossa kun kotona hurisee kuivaaja yöt ja päivät ja kylppäri on kokonaan pois käytöstä. Kylpyhuoneen vesivahinkoa siis korjaillaan ja tarkkaa tietoa remontin kestosta ei ole. Remonttimies itse arvioi, että voi mennä jopa seitsemän viikkoa, mutta toivon, että vähempikin aika riittää. Vaikka täällä onkin mukava olla, melkein kuin kotona, niin kyllä se koti-ikävä vaan iskee aika ajoin. Ensimmäinen viikko alkaa olla takana eli mahdollisesti vielä kuusi viikkoa edessä. Pääasiassa kaikki on mennyt hyvin, mutta toki muksujakin varmaan koti-ikävä välillä kaihertaa ja siksi ovat hieman normaalia kärttyisempiä ja varsinkin poikaa on iltaisin hankala saada nukkumaan. Kaiken lisäksi isäntä asustaa töiden takia kotona, joten apua ei ole lastenhoitoon paljon saatavilla. Siskollakin kun on oma lapsi hoidettavana niin lisäpari käsiä ei olisi pahitteeksi. Tokihan joku hoitaa useampaakin lasta yksinään, mutta kun on tottunut siihen, ettei kaikki ole omalla vastuulla, tuntuu tämä toisinaan aika raskaalta. Eikä tilannetta yhtään helpota se, että välillä on muutenkin ikävä ukkokultaa, kun ensimmäistä kertaa tapaamisemme jälkeen eli neljään vuoteen ollaan näin pitkään erossa. No, viikon päästä saadaan isukkikin tänne viettämään viikonloppua.

Kyllä tämän evakkoajan jotenkin kestää, kun miettii mitä kaikkea mukavaa odottaa kotona sitten, kun sinne päästään. Eilen tilasin olohuoneeseen uudet nahkasohvat, mustat ja kulmikkaat. Vanhan kulmasohvan päälliset alkoivat vedellä viimeisiään ja vaikka ensin ajattelinkin päällystää ne uudelleen, niin kuitenkin tulin siihen lopputulokseen, etten saa sitä tehtyä nyt kun muksut ovat pieniä ja seuraa ja huolenpitoa vaativia. Siispä vanha sohva saa väistyä uusien tieltä. Ehkä löydämme sille vielä jonkun verhoiluintoisen uuden omistajan, koska muuten sohva on mielestäni ihan kelpo kunnossa (saa ilmoittautua).

Toinen odottamisen arvoinen asia on uusi kylppärin lattia. Monet kerrat olen tuskastellut vanhan ruskean lattian ja sen päällä kulkevien putkien kanssa. Nyt remontin yhteydessä putket saadaan kätevästi lattian alle ja uudet laatat piristävät melko varmasti ja ainakin kylppäri on helpompi pitää puhtaana.

Lisäksi siinä vaiheessa, kun kotiudumme, joulu alkaa olla jo niin lähellä, että voi huoletta alkaa kaivelemaan jouluvaloja ja koristeita kaappien kätköistä. Aion nauttia niistä kotona jo hyvissä ajoin ennen joulua, sillä varsinaisen joulun vietämme tänä vuonna Ruotsissa lasten toisessa mummolassa.

Noita odotellessa koitan nyt nauttia siitä, että pitkästä aikaa saan viettää kunnolla aikaa pikkusiskoni ja hänen ihanan tyttönsä kanssa. Nyt kaikki muksut ja sisko ovat päiväunilla, mutta kunhan he heräävät, niin keittelemme kaffet ja syömme ihanaista siskoni tekemää synttärikakkua, sillä tänään on taas se päivä vuodesta kun meikäläiselle tulee ikää lisää.

Iso mies

Tässä se nyt on, mamman reipas 1-vuotias miehenalku seisomassa omilla jaloillaan. Sain kuin sainkin räppästyä kuvan sopivalla hetkellä, mutta nyt kun ikää on jo melkein viikon yli vuoden, alkaa tuo seisominen sujua yhä pitempiä aikoja. Melko pian sitä jo kävellään kohti uusia seikkailuja. Synttärijuhlissa vilinää riitti, kun pieniä kavereita oli käymässä useampia kera vanhempien. Juhlat onnistuivat hyvin ja ainakin sankarilla tuntui olevan hauskaa ja sehän on kaiketi pääasia.

Vauvavuosi melkein takana

Poikanen täyttää pian vuoden. Hirvittää miten vauhdilla tämä vuosi on mennyt ja avuttomasta kääröstä kehittynyt melkein kävelevä ja muutenkin taitava poika, josta oma persoonallisuuskin alkaa kuoriutua.

Vuosi sitten käärö oli vielä pallona paidan alla

Ensimmäinen päivä kotona (ikää 2pv)

3kk

Puolivuotiaana pysyi vielä kuvan verran paikallaan

9kk:n iässä kontattiin jo täyttä päätä

Yksivuotiaasta taaperosta otetaan kuvaa kunhan vuosi virallisesti täyttyy ensi viikolla. Katsotaan saadaanko kuva omilla jaloillaan seisovasta poikasesta.

Hengähdystauko

Sain yllättäin parin tunnin hengähdyshetken, kun muksut menivät ihme kyllä päiväunille samaan aikaan. Yleensä jompi kumpi on aina hereillä ja jossain vaiheessa päivää on hermot koetuksella, kun varsinkin tylleröä on vaikea saada päiväunille. Tänään vein ensin pojan sänkyyn ja hän jäi sinne makoilemaan tyytyväisenä ja mietin hetken uskallanko viedä tylleröä, hän kun yleensä aloittaa kiukuttelun ja hetken huudon jälkeen vasta tajuaa, että nyt todellakin on uniaika. Päätin kuitenkin kokeilla ja ihme kumma tyllerö jäi kuin jäikin hipihiljaa sänkyyn makaamaan ja pian molemmat vetivätkin täyttä päätä sikeitä.

Minä tietysti käytin tilanteen hyväksi ja päätin hieman rentoutua. Siihen kun ei kovin usein kahden pienen lapsen kanssa ole tilaisuutta. Ja mitä ihanuuksia tämä rentoutuminen pitikään sisällään. Kuumaa O'boyn Daim-kaakaota (jonka oli tarttunut isännän matkaan kaupan hyllyltä pienenä yllätyksenä), uusin Gloria-lehti ja (melkeinpä voisin sanoa lempparisarjani) Good Wifen uusin jakso. Sen jälkeen ehdin vielä neuloa muutaman kerroksen mohairrinkulahuiviani, joka toivottavasti valmistuu pian ja saan siitä kuvan tänne ja ennen kaikkea voin ottaa sen käyttöön. Malli on itse suunniteltu ja tarkoituksella todella yksinkertainen, jotta sitä voi neuloa vaikka vain muutaman silmukan aina kun ehtii.

Kaikkea muuta kuin leppoisa sunnuntai

Illalla nukkumaan mennessä ajattelin, että sunnuntaina nukutaan pitkään, otetaan rennosti, huilataan, tehdään jotain helppoa ruokaa ja nautitaan kiireettömästä päivästä perheen kera. Mitä vielä, aamu alkoi mukavasti seitsemältä pojanpalleron kitinällä. Hain pojan viereeni sänkyyn, johon hän joskus nukahtaa uudestaan. Touhuaminen ja kitinä kuitenkin jatkui ja kappas, vaippakin oli täyttynyt ja vähän tursuillut ylikin. Ei muuta kun silmät ristissä pesemään peppua ja vaihtamaan likaantuneita vaatteita. Samalla heräsi vielä tytöntyllerökin ja oli vailla jotakin. Tyllerön tahtomisista on välillä vielä aika hankala ottaa selvää, kysymyksiin saatetaan vastata sekä nyökkäämällä ja puistamalla päätä. Hän saattaa pyytää maitoa, mutta juosta sitten karkuun ja tulla taas muutaman minuutin päästä uudestaan kinumaan maitoa jolloin se saattaa ehkä kelvata. Lisäksi lastenhuoneessa odotti taas ei niin mukava yllätys, hoitokissat olivat käyneet vaihteeksi tekemässä tarpeitaan muun muassa värityskirjaan ja huoneessa väliaikaisesti majailevalle sängylle. Eikä tämä ollut suinkaan ensimmäinen kerta, pyykkikorissa odotti kissanpissaisia lakanoita ja vaatteita, joten ei muuta kuin kone pyörimään. Vielä kahden pesunkin jälkeen pyykit haisivat kissanpissalle. Vaikka tuo lirauttelu onkin aika selvä merkki koti-ikävästä, alkaa vähäinenkin rakkauteni eläimiä kohtaan hiipua ja tuntuu siltä, että luovumme pian omastakin kissastamme.

Päivä jatkui ihanasti tiskivuoren selättämisellä ja lakanoiden vaihtamisella. Onneksi isäntä sentään otti tyllerön mukaansa lähtiessään hakemaan työkaluja huomista työpäivää varten. Nyt olen siis pojan kanssa kahden kotona ja saan olla hieman rauhassa, tosin poika ei suostu nukkumaan vaikka olisi jo kovastikin päiväunien aika ja vielä pitäisi tiskata astiat jotka eivät mahtuneet koneeseen ja viikata pyykkiä ja laittaa koneesta pyykit kuivumaan mikäli ne eivät enää haise kissanpissalle. Joten se siitä lepopäivästä. Oloani ei yhtään helpota se, että huomenna on taas maanantai ja isäntä lähtee töihin ja tiedossa on pitkän työmatkan vuoksi pitkiä päiviä kotona muksujen ja kolmen kissan kanssa. Hermoromahdus on siis melkoisen lähellä.

Mutta jottei tästä nyt taas tulisi kokonaan negatiivista, laitetaan mukaan muutama kuva jotka saavat mielen hieman paremmaksi.

pallero ja toinen hoitokissoista nokosilla

tyllerö - tuleva palomies(nainen)?

kumpparit oli pakko saada jalkaan

kävelyllä mummulassa vaunuilla joissa äitikin on aikoinaan pötkötellyt

Täällä on taas sairastettu. Tällä kertaa olen itse ollut vaihteeksi taas korkeassa kuumeessa. Ihmettelen vain, mikä minuun tänä vuonna on iskenyt, kun joka kerta sairastaessani kuume on noussut lähelle 39 astetta tai ylikin. Kummastusta se aiheuttaa siksi, että koko aiemman elämäni ajan olen kärsinyt noin korkeasta kuumeesta vain muutaman kerran, matalemmasta kyllä aika paljon useammin. Onhan siinä hyväkin puolensa, sairastaminen kestää vähemmän aikaa, kun kuume nousee korkealle, mutta lasten hoitaminen 39 asteen kuumeessa ei totta totisesti ole sitä ihaninta puuhaa.

Enkä minä ole ainoa joka tässä perheessä on sairastanut. Sen lisäksi, että ukkokulta(jos nyt avomiestä saa ukoksi sanoa) on yskinyt ja kärsinyt kurkkukivusta, lapset ovat sairastaneet vesirokon. Tai ainakin oletan, että kyseessä oli/on vesirokko, sillä tuttavaperheemme pojalla oli kyseinen tauti ja olemme olleet aika paljon tekemisissä. Meillä onneksi päästiin aika vähällä tuon rokon kanssa. Nuoremmalla eli pojanpallerolla tuli jalat täyteen näppyjä ja yhtenä iltana oli hieman kuumetta. Näpyt kutisivat kovasti yhtenä yönä, jolloin valvottiinkin kolme tuntia keskellä yötä, mutta seuraavana päivänä ukkokulta kiiruhti apteekkiin hakemaan uskomattoman kallista, mutta ah, niin tehokasta vaahtoa palleron ärtyneisiin jalkoihin. Tyllerö pääsi vielä helpommalla. Leukaan tuli kolme näppyä ja yhtenä iltana myös hän tuntui hieman kuumeiselta, mutta eipä se tuntunut paljon menoa haittaavan.

Nyt, kun taudit on selätetty, mieli on taas pirteä. Itse asiassa en ole tuntenut itseäni näin pirteäksi varmaan sen jälkeen, kun palleron syntymän jälkeen hormonihuuruissa touhusin kaikenlaista. Jotenkin olen ollut todella alavireinen nyt jo lähes vuoden ajan, mutta toivottavasti nyt on tapahtumassa käänne parempaan, eikä tämä olisi vain yksi parempi päivä monien huonojen joukossa. Nyt jaksan taas innostua ja inspiroitua uusista asioista eivätkä kaikki päivät ole harmaata massaa. Mieleni tunnelin päässä alkaa näkyä valoa.

Ratkipoikkiväsynyt kirpparihiiri

Lupauksista huolimatta Powerparkin reissusta ei tule kuvia, hauska reissu oli kaikenkaikkiaan vaikka jälkeenpäin väsytti ja kadutti kun tuli tuhlattua enemmän rahaa kuin oli tarkoitus ja kärsinpä pari päivää pienoisesta huvipuistokrapulastakin. Päässä pyöri ja heikotti. Reissusta on kuitenkin selvitty(onhan siitä jo kaksi viikkoa). Silti olo on taas jotenki voimaton ja kiukkuinen. Loppukesä on ollut melkoista hulabaloota, vieraita on käynyt melkein enemmän kuin muina vuodenaikoina yhteensä, mikä on tietysti ollut mukavaa ja tietyllä tavalla rentouttavaakin, mutta toisaalta se on aina myös vähän uuvuttavaa järjestää koti jonkinlaiseen kuntoon ja omien muksujen ohella vielä passata muita. En valita, iloinen olen siitä, että on ollut elämää ympärillä, mutta toisinaan tuntuu voimat loppuvan, kun ei ole oikein ollut hetkiä, että olisi saanut omaa aikaa akkujen lataamiseen. Tuosta aiheesta olen kyllä kiukutellut isännällekin enemmän kuin oikeastaan olisin halunnut, mutta tuntuu aina vaan, ettei tässä perheessä mene koskaan nallekarkit tasan tuon oman ajan suhteen. No, jostakin aion kyllä itsellenikin omaa aikaa repiä, on pakko.

Kuluneella viikolla kuskasin säkillisen tavaraa kirpputorille myyntiin ja toivon totisesti, että suurin osa tavarasta menee kaupaksi. En rahan takia van siksi, että en kertakaikkiaan jaksa katsella ylitsepursuavia kaapeja ja vaatehuoneita. Luulenpa, että lahjoitankin myymättä jäänet tavarat sitten vaikka SPR:lle tai jonnekin muualle. Olen kyllä iloinen siitä, että rohkeasti ja ronskilla kädellä tyhjensin omaakin vaatekaappiani vaatteista, joita en ole käyttänyt aikoihin enkä varmaan tule koskaan käyttämäänkään. Vaikka vaatevarastoni kutistui aika pieneksi, en ole huolissani, koska joka tapauksessa käytän aika pientä määrää vaatteita ja suurin osa vaatteista oli vain täytteenä kaapissani. Ja nyt tietysti on sitten tilaa uusille suosikkivaatteille, enää puuttuu vain se lottovoitto, että olisi joskus varaa ostaa itselleenkin vaatteita.

Ostan itselleni hyvin harvoin vaatteita. Niin se vain menee, että ensin huolehditaan lasten vaatetuksesta ja sen jälkeen katsotaan, minkä verran rahaa jää omiin vaatteisiin ja harvoinpa sitä kovin paljon jää. Toisaalta, olen pienestä asti tottunut käyttämään sisaruksiltani perittyjä vaatteita, enkä lapsuudesta muista montaakaan kertaa, että joku vaate tai tavara olisi ostettu juuri minua varten. Niinpä siis nykyäänkin vaihtelemme siskojeni kanssa vaatteita ja jonkin verran ostelen kirppareilta, mikä tietysti on ekologisestikin ajateltuna järkevää.

Rento kesäpäivä

Viime perjantaiaamuna pakkasimme koko perheen(+siskoni) autoon ja otimme suunnan kohti Tamperetta. Kyläilimme ensimmäistä kertaa toisen siskoni ja hänen miehensä yhteisessä kodissa. Hetken levättyämme matkasimme Kangasalle Marjamäen pajutilalle, missä oli kaikkea mukavaa nähtävää ja ihania sisustusjuttuja. Mitään ei kuitenkaan tarttunut matkaan, koska tämänhetkiseen sisustukseen ei löytynyt oikein mitään sopivaa, pitäisi laittaa kaikki uusiksi.

Pajutilalta matka jatkui Vehoniemen automuseoon, missä oli myös paljon mielenkiintoista nähtävää varsinkin isännälle ja kylläpä nuo lapsukaisetkin kovasti tykkäsivät ainakin pikkuautosta jota pääsivät "ajamaan". Varsinkin tyllerö sai sellaisen raivarin kun hänet otettiin autosta pois, että aika monta myötätuntoista katsetta onnistuttiin kääntämään, toivottavasti kukaan ei pilannut päiväänsä neidin kiljumisen takia. Ei auttanut edes jäätelön tai karkin tarjoaminen, mikä yleensä saa kaikki huolet haihtumaan (tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että jokaisen mielipahan sattuessa oltaisiin kädet ojossa tarjoamassa herkkuja.) Automuseon vieressä on myös näkötorni, josta oli huikeat näköalat joka suuntaan.

Illalla vielä teimme pienen kiertoajelun Tampereen keskustassa siskonmiehen opastuksella ja sen jälkeen alkoikin kotimatka kohti Jyväskylää, missä saimme ihastella varmasti tämän kesän upeinta auringonlaskua. Päivän retki oli oikein onnistunut, eikä sitä pilannut edes tyllerön kiukunpuuska. Toisaalta olisi ollut mukava jäädä pitemmäksikin aikaa, mutta koska matka oli noinkin lyhyt niin mieluummin sitten palasimme muksujen kanssa kotiin nukkumaan.

Vielä on kesää jäljellä...

...mutta aika paljon sitä alkaa jo olla takana päin. Touhua on riittänyt, vaikka mitään kovin pitkiä tai kauas suuntautuvia reissuja ei ollakaan tehty. Enimmäkseen olemme pyörineet kotikulmilla ja meillä on ollut vieraita ihan Ruotsista asti. Miehen äiti ja sisarukset asustavat Ruotsissa ja heitä näkeekin sitten vain noin kerran vuodessa, pääasiassa kesäisin. En mitään tarkempia selostuksia ala kesän kulusta kirjoittelemaan vaan annan kuvien puhua puolestaan. Niitä tuleekin tällä kertaa enemmän kuin koskaan aiemmin.

Palleron ensimmäiset konttausaskeleet

Juhannuksena mummulassa:

näillä on äitikin aikoinaan leikkinyt ja vieressä oleva nukke on mummun lapsuudesta

neiti kesäheinä neuletakki päällä juhannuksena, perinteistä

hetken päästä näytti tältä

helteellä varjoon

hoitokissa oli sitten kiva kun antoi silittää

rantatouhuja

saaressa

satama

Viime viikonloppuna teimme päiväretken Tampereelle siskon luokse ja poikkesimme Kangasalla pajutilalla ja automuseossa. Tulevana viikonloppuna lähdemme ralleja pakoon ja suuntaamme Pohjanmaalle toisen siskoni luo ja käymme Powerparkissa kolmen perheen voimin. Niistä kuitenkin kerron sitten erikseen, eiköhän tässä ollut riittävästi tällä kertaa.

2-vuotias äiti

Eilen tuli tasan kaksi vuotta siitä kun minusta tuli äiti. Nämä kaksi vuotta ovat olleet ehdottomasti elämäni antoisinta aikaa. Tunteita on koettu laidasta laitaan, enemmän onneksi niitä positiivisia. Toisaalta väsymys on välillä ollut jotain ihan käsittämätöntä ja pinnakin on toisinaan katkeillut jo aika pienestä. Mielen syövereistä on kaivautunut ulos sellaisia tunteita joita ei aiemmin tiennyt olevan olemassakaan. Vaikka ne tunteet eivät ole aina tosiaan olleet niitä positiivisimpia niin olen kuitenkin saanut ne muutettua positiiviseksi energiaksi. Joskus on apinan raivolla siivottu kotia kiukun purkamiseksi. Toisinaan taas muksujen kanssa "myssääminen" on auttanut selviämään turhautumisesta. Tylsiä hetkiä ei ole juurikaan ollut, kaikki rauhalliset hetket on opittu käyttämään rentoutumiseen ja akkujen lataamiseen. Vaikka elämä pienten lasten kanssa ei aina ole helppoa niin silti en antaisi noita kahta pois mistään hinnasta. Toki niihin välillä väsyy totaalisesti, mutta silloin on aika ottaa pieni irtiotto arjesta ja vähän omaa aikaa.

Mutta se minusta. Eilen juhlittiin siis pienen tyllerömme 2-vuotissynttäreitä ja mukavaa oli. Vieraita oli koti täynnä ja toivottavasti viihtyivät. Tyllerö tuntui nauttivan vieraista ja herkuista, lahjat eivät vielä tänä vuonna kovin paljon kiinnostaneet, toki leluilla leikittiin kun joku ne ensin kaivoi pakettien kätköistä.

Tylleröstä on kehittynyt jo melkoinen touhuaja ja tutkija. Pari kuukautta sitten hän oppi viimein kävelemään. Se aiheuttikin äidille jo vähän huolta kun kävely viivästyi, mutta taas huomattiin miten eri tahtiin lapset kehittyy. Sanoja tylleröltä tulee lähes joka päivä lisää ja aina niin rauhallinen tyttö on alkanut osoittaa omaa tahtoaankin oikein toden teolla. Välillä hakataan päätä lattiaan ja kiukutellaan nukkumaanmenosta, mutta pääasiassa neiti on edelleen aika rauhallinen.

Nyt onkin ehkä jo korkea aika alkaa ottamaan askeleita isomman tytön elämään eli elämään ilman tuttia ja vaippaa. En ole kovinkaan ahkerasti vielä yrittänyt noista vieroittaa, tosin tutti pyritään pitämään pois suusta muulloin kuin sängyssä. Mutta ehkäpä tässä kohta otetaan pottakin aktiivisempaan käyttöön.

Muutoksen tuulia

Olen tässä mietiskellyt mitä elämälläni tekisin. Toki kaikki on hienosti nyt, että sinällään minkään ei tarvitse muuttua, mutta aika kuluu ja heinäkuu lähestyy kovaa kyytiä. Se tarkoittaa äitiysloman loppumista ja jos oikein helpolla haluan vielä päästä, jään hoitovapaalle. Tai no, helpolla ja helpolla, ei se lasten kanssa kotona oleminen aina mitään herkkua ole. Välillä töitä on 24/7 ja kotona seinät tuntuu toisinaan kaatuvan päälle. Lisäksi kotihoidon tuella eläminen on aika kituuttamista, mikä nyt sinänsä ei ole uutta opiskeluelämän jälkeen, mutta olisi se mukava jossain vaiheessa pystyä laittamaan rahaa hieman myös sivuun.

Siksipä suunnitelmissa on töiden etsiminen ja hakeminen. Ongelmana on se, että koulutukseltani olen vaatetusalan artesaani eikä siltä alalta oikein töitä irtoa ainakaan täältä Jyväskylästä. Minullahan on työpaikka siivousfirmassa, mutta se ei ole pitemmän päälle minun alani ja toisekseen palkka ei päätä huimaa ja lasten hoitomaksujen jälkeen käteen ei varmaan kovin paljon enemmän jää kuin hoitovapaalla.

Oppisopimuskoulutustakin olen miettinyt. mutta siinä taas on ongelmana oppisopimuspaikan löytäminen eikä minulla ole hajuakaan mille alalle aikoisin, joten kovin ovat vielä keskeseräisiä nämä ajatukset. Mutta ehkäpä ne tästä selkiytyy nyt, kun olen niitä kirjoittanut muistiin ja julkisesti kertonut.

Yhtenä vaihtoehtona on mielessä pyörinyt jo pitkään perhepäivähoitajan työ. Siinä olisi paljon hyviä puolia. Lapset saisivat olla kotona ja heillä olisi päivisin pari leikkikaveria. Tuloja olisi hieman enemmän kuin pelkällä kotihoidon tuella eläessä. Kaiken lisäksi voisin alkaa perhepäivähoitajaksi periaatteessa vaikka samantien, kunhan sitoudun oppisopimuskoulutukseen työn ohella. Eli mitään koulutusta ei tarvitsisi.

Jotain muutosta kaipaisi myös tämä blogi. Eihän se nyt käy, että päivitysväli on noin kuukausi jos ei enemmänkin. Tai no, eipä minua kukaan tässä asiassa määräile enkä tästä ole kenellekkään vastuussa, mutta itseäni harmittaa postausten vähäinen määrä. Mielessäni olen kirjoittanut ja julkaissut lukemattomia postauksia, mutta niin ne vain ovat jääneet ajatuksen tasolle. Syynä on ehkä eniten se, että haluaisin liittää postauksiin paljon kuvia tai ainakin yhden jokaiseen, mutta huono kameramme (tai huonot kuvaustaidot) ei oikein innosta kuvaamaan. Siksi moni postaus jää julkaisematta.

Toivon, että näiden muutostoiveiden julkaiseminen saa hihani heilumaan ja päivitysvälit lyhenemään ja ennen kuin huomaankaan, minulla on työpaikka joko kotona tai jossain muualla.

B like books

Lukuinnostukseni on hyvin kausittaista. Toisinaan saattaa mennä monta kuukautta etten edes koske kirjoihin, mutta sitten kun innostun lukemisesta, luen aina kun mahdollista ja monta kirjaa putkeen. Niin kuin nyt. Yllä olevat kirjat olen kaikki lukenut tämän vuoden puolella, tosin Hylynryöstäjä on vielä kesken. Se on mielestäni aika hyvin ottaen huomioon, että minulla on kaksi alle kaksivuotiasta lasta. Pienemmän lapsen eli pojanpalleron syöttöhetket ja nukuttamiset kuitenkin tarjoavat oivan tilaisuuden tarttua kirjaan. Vaunuja kiikuttaessa kun on mukava uppoutua kirjojen ihmeelliseen maailmaan.

Näitä neljää kirjaa yhdistää se, että jokaiseen liittyy jollain tavalla väkivaltarikos ja sikäli ne ovat aika synkkääkin luettavaa välillä. Jokin tällaisissa kirjoissa kuitenkin kiehtoo, ehkä se, että oma elämä tuntuu jotenkin turvalliselta ja mukavan yksinkertaiselta ja siitä osaa nauttia eri tavalla. Kuitenkin, neljä synkähköä kirjaa peräjälkeen tyydyttää kyllä minunkin jännityksennälkäni ja kunhan saan tuon viimeisenkin kirjan loppuun, suunnistan kirjastoon ja lainaan muutaman ilosemman ja ns. kevyemmän kirjan luettavaksi.

A niin kuin aurinko

Sitä tässä odotellaan. Auringonpaistetta, lämpöä, valon lisääntymistä, päivän pitenemistä. Toisinaan aurinko käy näyttäytymässä pienen hetken, muistuttamassa olemassaolostaan ja siitä, että pian on taas kesä ja auringosta saadaan nauttia kunnolla. Aurinkoiset päivät auttavat jaksamaan vielä hetken tätä kylmää talvea, josta minä en ainakaan osaa oikein nauttia. Jos lämpötila laskee alle kymmenen asteen, minä en nenääni ulos pistä muuten kuin välttämättömissä tilanteissa. Kevättä ja aurinkoa odotellessa voi siis kurkistaa viime kesään ja haaveilla tulevasta.