Täällä on taas sairastettu. Tällä kertaa olen itse ollut vaihteeksi taas korkeassa kuumeessa. Ihmettelen vain, mikä minuun tänä vuonna on iskenyt, kun joka kerta sairastaessani kuume on noussut lähelle 39 astetta tai ylikin. Kummastusta se aiheuttaa siksi, että koko aiemman elämäni ajan olen kärsinyt noin korkeasta kuumeesta vain muutaman kerran, matalemmasta kyllä aika paljon useammin. Onhan siinä hyväkin puolensa, sairastaminen kestää vähemmän aikaa, kun kuume nousee korkealle, mutta lasten hoitaminen 39 asteen kuumeessa ei totta totisesti ole sitä ihaninta puuhaa.

Enkä minä ole ainoa joka tässä perheessä on sairastanut. Sen lisäksi, että ukkokulta(jos nyt avomiestä saa ukoksi sanoa) on yskinyt ja kärsinyt kurkkukivusta, lapset ovat sairastaneet vesirokon. Tai ainakin oletan, että kyseessä oli/on vesirokko, sillä tuttavaperheemme pojalla oli kyseinen tauti ja olemme olleet aika paljon tekemisissä. Meillä onneksi päästiin aika vähällä tuon rokon kanssa. Nuoremmalla eli pojanpallerolla tuli jalat täyteen näppyjä ja yhtenä iltana oli hieman kuumetta. Näpyt kutisivat kovasti yhtenä yönä, jolloin valvottiinkin kolme tuntia keskellä yötä, mutta seuraavana päivänä ukkokulta kiiruhti apteekkiin hakemaan uskomattoman kallista, mutta ah, niin tehokasta vaahtoa palleron ärtyneisiin jalkoihin. Tyllerö pääsi vielä helpommalla. Leukaan tuli kolme näppyä ja yhtenä iltana myös hän tuntui hieman kuumeiselta, mutta eipä se tuntunut paljon menoa haittaavan.

Nyt, kun taudit on selätetty, mieli on taas pirteä. Itse asiassa en ole tuntenut itseäni näin pirteäksi varmaan sen jälkeen, kun palleron syntymän jälkeen hormonihuuruissa touhusin kaikenlaista. Jotenkin olen ollut todella alavireinen nyt jo lähes vuoden ajan, mutta toivottavasti nyt on tapahtumassa käänne parempaan, eikä tämä olisi vain yksi parempi päivä monien huonojen joukossa. Nyt jaksan taas innostua ja inspiroitua uusista asioista eivätkä kaikki päivät ole harmaata massaa. Mieleni tunnelin päässä alkaa näkyä valoa.